Ensimmäinen havaintosessio sitten viime lokakuun. Keli oli keskivertoa huonompi varsinkin alkuyöstä. SQM näytti ainoastaan 21,1 parantuen loppua kohti 21,25:een. Rajamagnitudiksi sain Otavan laatikosta 6,5 mag. Lämpötila kiristyi kello kahteen mennessä -7°C:een. Havaintopaikan lumityöt olivat hieman huonolla mallilla ja putken saaminen tukevaksi tuotti ylimääräistä tuskaa, kuten myös naapurissa kesämökkiä pitävien ryssien virittamä pihavalo. Onneksi kajastus jää näköesteiden taakse ja sijaitsee muutenkin suunnassa, johon ei tarvitse katsoa.
Alku oli taas hankala pitkän tauon jälkeen. Kohdelistalle oli valittuna H400-listan perusgalakseja Leijonasta ja Isosta Karhusta, matkaan tarttui myös muutamia tähtihyppelyn lomassa löytyneitä galakseja. Putken kollimaatio kärsi hieman lumihangessa rymyämisestä, joten sen säätämiseen sain menemään tovin. Ongelmaa oli myös filtteripyörän kanssa, sillä 7 mm Nagler ei suostunut tarkentumaan sen ollessa paikallaan. Kaikki okulaarit toimivat sen sijaan välttävästi ilman pyörää jatkopalojen kanssa. Piirroshavainnot tein galakseista NGC 3377, 3412, 3414, 3486, 3489, 3504, 3607 & 3608, 3626, 3652, 3658, 3665.
Yön kohteita voisi kuvailla hyvin pitkälti yhdellä lauseella; 10-11 magnitudin galaksi selvästi erottuvalla ytimellä, jonka ympärillä vaikeasti erottuvaa rakennetta. Tulin siihen tulokseen, että nämä varsin kirkkaat galaksit ovat todella vaikeita kohteita suurella putkella keskinkertaisessa kelissä. Itse kohde näkyy helposti ja sen muotokin on yleensä varsin selkeä. Sen sijaan galaksin ytimessä/kiekossa/halossa näkyy usein vilauksittain häivähdyksiä kierteishaaroista, solmuista ja pölyjuovista riippuen minkätyyppinen galaksi sattuu okulaarissa olemaan. Kohteiden piirtäminen pakottaa kiinnittämään erityishuomiota näkymään ja sijoittamaan yksityiskohdat oikeille paikoilleen. Juuri näkökyvyn rajamailla olevat häivähdykset ja jatkuvasti muotoaan muuttavat kirkastumat eivät helpota ollenkaan piirtämistä. Himmeät ja pienikokoiset kohteet ovat havaintomielessä selkeämpiä, koska useasti kyse on vain siitä, että näkyykö kohde vai ei. Ja jos näkyy niin minkä muotoisena. Face-on galaksit NGC 3344 ja NGC 3486 ovat oivia esimerkkejä kirkkaista, mutta erityisen vaikeista kohteista. Nämä näkyvät helposti jo 10 cm putkella. Molemmilla on kirkkautta noin 10 magnitudia, mutta matalan pintakirkkauden omaavat avoimet spiraalit vaativat lähes täydellistä keliä näkyäkseen kunnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti